Ilmalämpöpumpulla lämpiää isokin koti

Olemme tunteneet Pekan entuudestaan, ja kun kuulimme, että Pekka on aloittanut tällaisen bisneksen ja toisaalta meillä oli jo hautunut ajatus hankkia ilmalämpöpumppu, ei ollut enää vaikea päättää asiaa. Pekka on ollut mielestämme aina taitava käsistään, tarkka ja laatutietoinen.
– Seppo Nieminen, toimitusjohtaja

Ilmalämpöpumppu asennettiin isoon omakotitaloon Lahdessa. Talo on rakennettu 1980-luvun alussa, ja sitä on laajennettu 2000-luvun alussa. Talossa on suorasähkölämmitys.

Ilmalämpöpumpun sisäyksikkö saatiin asennettua ihanteelliseen paikkaan alakerran vessan seinää vasten eteistilaan, puhallussuunta olohuoneeseen sivuttaa takan. Tällöin takan lämmön saa tarvittaessa samaan kiertoon.

Putken mitta on n. 10 metriä, lähes suora – vain muutamat ”pakolliset” mutkat. Asennusta vaikeutti kahden seinän läpi noin 45 asteen kulmassa.

Vessan seinässä on laatoitus, joten niihin jouduttiin poraamaan reijät. Muuten vessa on hyvä tila putkille, koska siellä ne eivät yleensä häiritse esteettisesti.

Ulkoyksikön paikkaa jouduttiin hieman hakea, jotta se saatiin puuston ja julkisivun kannalta optimaaliseen paikkaan – pyrittiin saamaan mahdollisimman näkymätön, mutta siten, ettei ilmalämpöpumpun lämmittäessä sisätiloja kylmä ilma tappaisi kasveja.
Kondensiovesiputkea ei voitu asentaa muun putkiston joukkoon, koska muu putkisto nousee ylöspäin esteettisistä syistä. Kondensiovesiputken sisäyksiköstä taas täytyy aina olla aina laskeva.

Lisätiedot ja suositukset

Seppo Nieminen, toimitusjohtaja
p. 046 850 3124